Elokuussa juostaan taas
24h-juoksu 30.-31.8.2013 Tampereen Keskustorilla
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty hyväntekeväisyystapahtuma oli menestys ja elokuussa kerätään taas varoja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Tänä vuonna juoksureitti kulkee aivan Tampereen ydinkeskustassa Keskustorilla ja Tammerkosken ympärillä.
Lisätietoja lähiaikoina.
Lisätietoja lähiaikoina.
24h-juoksu oli menestys!
10 000€, 3700 kilometriä, 400 juoksijaa
25.-26.5.2012 järjestettiin Laukontorilla uudenlainen hyväntekeväisyystapahtuma, joka tuotti nuorten syrjäytymisen vastaiseen taisteluun 10 000€, kun 400 juoksijaa kiersi Ratinan suvannon ympäri n. yhden kilometrin lenkkiä 3700 kertaa. Yhteistyökumppanit maksoivat 2€ jokaiselta kuljetulta kilometriltä. Lisäksi jokainen osallistui maksamalla 5€ osallistumismaksun. Koko tuotto lyhentömättömänä Tukikummit-säätiön kautta syrjäytymisvaarassa oleville nuorille.
Sää oli suosiollinen, aurinko paistoi täydeltä terältä yöllistä piristävää sadekuuroa lukuunottamatta. Ihmisiä oli liikkkeellä paljon ennakkoarvioita enemmän. Mukaan tuli myös paljon spontaanisti ohikulkijoita. Mukana nähtiin mm. polttari- ja varpajaisporukoita, lastenrattaita, lapsia, nuoria, eläkeläisiä. Yksittäisten juoksijoiden kerrallaan kulkemat matkat vaihtelivat yhdestä kierroksesta 42 kierrokseen. Eniten 24 tunnin aikana kierroksia keränneet juoksivat 70 kierrosta.
Kiitokset osallistujille, vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille! Nyt on aika hengähtää hetki, nauttia tuloksista ja suunnata sen jälkeen katseet ensi vuoteen.

Miksi?
Nuorten syrjäytyminen on totta
Nuorten syrjäytyminen on Suomessa laajenemassa epidemiaksi. Moni nuori on joutunut hankalaan asemaan. Tukikummit tukevat Suomessa asuvia, haastavissa tilanteissa olevia lapsia ja nuoria, jotka taloudellisista syistä ovat vaarassa syrjäytyä. Etusijalla ovat yhden vanhemman perheessä asuvat lapset ja nuoret.
Miten?
Kaikki voivat olla mukana
Haastamme jokaisen ottamaan vastuuta nuorten tulevaisuudesta ja tulemaan mukaan juoksemaan. Kuka tahansa voi osallistua tapahtumaan ja olla mukana omalla panoksellaan tukisumman keräämisessä. Voit juosta tai kävellä vaikka vain yhden kilometrin. Tapahtuman järjestää Tampereen ev.lut. seurakuntien Uusi Verso -toimintaverkosto.